Oranssi Asunnot tarjoaa edullista ja yhteisöllistä nuorisoasumista. Erityisesti asumisen yhteisöllisyys sekä asukkaiden aktiivisuus ja yhdessä tekeminen tekevät asumisesta Oranssilla omalaatuista.
Kaikki asuntomme sijaitsevat vanhoissa puutaloissa. Tähän liittyy monenlaisia asioita, joista ei modernissa kerrostalossa tarvitse huolehtia. Noin puolet asunnoistamme on puulämmitteisiä, joten talvipakkasilla asukkaan tulee varautua säännöllisesti pitämään tulta kamiinassaan. Useimmissa taloissamme on myös yhteiset suihkutilat saunojen yhteydessä, jolloin suihkuun kuljetaan kylpytakissa rappukäytävän tai pihan poikki.
Oranssilla asukkailta edellytetään huomattavaa aktiivisuutta omasta asuinympäristöstään huolehtimisessa. Vanhoissa taloissamme on aina jotain pientä tai suurta korjailtavaa. Asukkaamme osallistuvatkin kaikkeen, aina yhteisten tilojen siivoamisesta isompiin remontteihin: julkisivujen maalauksiin ja kattojen kunnostamiseen. Talkoilu on Oranssilla tyypillinen tapa hoitaa pihoja ja tehdä remontteja. Asukkaiden apuna talkoissa ja remonteissa ovat Oranssi Asuntojen työntekijät, jotka neuvovat ja ohjaavat hommiin sekä tuovat tarvittavat työkalut ja materiaalit. Asukkaiden tekemä talkootyö kotiensa kunnossapidossa auttaa pitämään kulut alhaisina, minkä johdosta vuokratasommekin on edullinen.
Asukkaillamme on yhdessä vastuu taloistaan, mutta myös mahdollisuus itse ylläpitää ja muokata asuinympäristöään ja toteuttaa siinä ideoitaan. Tähän liittyy luonnollisesti paljon yhteisten töiden organisointia. Yhteisistä asioista keskustellaan ja päätetään kunkin yhteisön talonkokouksissa, joita pidetään aina tarpeen vaatiessa. Asunnon vapautuessa myös uuden asukkaan valinta tehdään talonkokouksessa.
Oranssilla asukkaat viettävät aikaa yhdessä esimerkiksi talkoissa ja talonkokouksissa. Siten naapurit tulevat toisilleen tutuiksi, mikä puolestaan luo yhteisöllisyyttä asukkaiden keskuuteen. Näemme yhteisöllisyyden tärkeänä voimavarana, jonka avulla asukkaamme saavat turvallisen ja merkityksellisen asuinympäristön. Yhteisöllisyyden ja talkoiden avulla myös pidämme kustannukset alhaisina.
Asumisen edullisuus on meillä Oranssilla tärkeä päämäärä. Uskomme, että edullinen vuokra tuo asukkaan elämään vapautta. Emme tavoittele taloudellista voittoa toiminnastamme, vaan vuokratasomme määritellään siten, että se kattaa talojen ylläpidosta sekä osakeyhtiön hallinnosta ja kehittämisestä koituvat kulut.
Oranssin toiminnan tavoite on alusta asti ollut tarjota tiloja nuorten asumiselle ja kulttuurille. Vapautuviin asuntoihin valitaan aina alle 25-vuotias nuori. Asumisaikaa ei kuitenkaan ole rajattu. Vaikka asukkaamme pääosin ovatkin nuoria, on joukossa hyvin eri-ikäistä väkeä. Tarjoamme asukkaillemme kodin, mikä tarkoittaa, että asukkaamme voivat asua asunnoissaan niin pitkään kuin itse kokevat sen mielekkääksi. Meillä on siis myös asukkaita, joilla on ikänsä puolesta erilainen näkökulma kuin nuoremmilla asukkailla ja jotka tuntevat talojen historiaa pidemmältä ajalta.