Vanhassakaupungissa sijaitseva Villa Johannesberg on rakennettu vuonna 1887. Talo on kaksikerroksinen. Ensimmäinen kerros on rapattua tiiltä, toinen kerros hirsirakenteinen. Talon on suunnitellut J. Westerlund.
Rakennus sijaitsee historiallisesti arvokkaalla paikalla Kellomäellä Helsingin Vanhassakaupungissa. Rakennus on asemakaavassa suojeltu sr-2 merkinnällä ja lasketaan sekä paikallisesti että maakunnallisesti arvokkaaksi kohteeksi. Oranssi Asunnot vuokrasi talon vuonna 2001 ja teki siihen peruskorjauksen. Muun muassa talon alapohja uusittiin täysin, kuten myös ensimmäisen kerroksen tiiliseinän rappaus sekä sähkövedot. Myöhemmin vuonna 2004 Oranssi Asunnot osti rakennuksen Helsingin kaupungilta.
Talossa on tällä hetkellä kaksi yksiötä ja kaksi kaksiota kooltaan 35-47 m². Asunnot lämpiävät pääosin huonekohtaisilla uuneilla tai kamiinoilla. Jokaisessa asunnossa on oma vessa, keittiö ja lämminvesivaraaja. Asukkaiden yhteisenä pesutilana toimii vuonna 2009 rakennettu pihasauna, josta löytyy saunan lisäksi suihkutila, pukuhuone, vessa, pyykinpesutila ja halkovarasto.
Taloon kuuluva tontti on kokonaisuudessaan muinaismuistoaluetta, eikä sillä ei saa suorittaa mitään kaivuutöitä ilman kaupunginmuseon lupaa.